perjantai 25. heinäkuuta 2014

48. Juoksutusta ja veneilyä

Heissan! Anteeksi tästä pienestä hiljasuudesta, yksinkertasesti meillä ei vain riittänyt aika postailuun. Tänään (perjantaina) tytöt lähti takaisin Helsinkiin joten nyt kun olen täällä yksi niin aikaa kyllä riittää joten saan postattua viime päiviltä :-)


Mutta hei nyt jatketaan kirjottelua maanantaista, jolloin jatkettiin melko samaan malliin kuin sunnuntaina jos Nitro vaikka ois ollut hieman kuuntelevaisemmalla tuulella. Heti alkukäyntien jälkeen totesin että okei ei se oo yhtää sen parempi ehkä jopa kamalampi.. Great, näinhän sen piti mennä sillon ku mulla vihdoin ois hyvät kuvaajat. Koitin saada jotain tuntumaa käynnissä ja ravissa mutta melko nopeasti totesin että tänään tästä ei vain tule mitään. Myös ötököitä riitti ihan kiitettävästi joiden takia niin mulla kuin hevosella palo niihinkin hermo. Oltiin suunniteltu että otettais lopussa vähä laukkaa liinassa mutta päädyttiin sitten juoksuttamaan heppa ratsastuksen sijaa kokonaa.


Päädyttiin juoksuttamaan Nitro laitumella kun siellä oli siihen sopiva alue, parempi pohja ja aidattu alue. Heppa muistutti kyl niin aikapommia että mielummi tuolla kun aitaamattomalla alueella.. :D


Oikea laukka nous pieninä pätkinä alkuvaikeuksien jälkeen melko hyvin, ilman että mun piti juosta ton pussijuoksutusraipan kanssa perässä :D Pikku hiljaa eteenpäin näissä asioissa mennää vaa!





Haha käytiin illalla vielä parin tunnin souturetkellä :D Otettiin parit kuvat saaressaki josta pois pääsy oli astetta hankalempaa koska kivet..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti