Nitro

"Everytime I look at you, I'm proud that you're mine"

• Star Nitro 
• Nitro, nippels, nippelsson
• Lämminverinen
• 13.5.2002
• ruuna
• n. 155cm
• tummanruunikko
• tähti, epämääräinen pilkku, takajaloissa sukat
• oma 23.3.2012
• tallipaikka Torniossa pienessä länkkäriratsastukseen painottuvalla tallilla


Nitro on kiltti, lempeä, hieman säikky ja sählääjä luonteinen poika. Namut ovat ehdottomasti sen mieleen! Ratsastaessa vielä alkuvaiheilla mutta hiljalleen kerta kerralta oppii vähän uutta. Yleensä Nitro on todella miellyttävä ratsastaa, herkkä, yrittää parhaansa, kevyt edestä, liikkuu omalla moottorilla mutta toisinaan vähän turhan säikky. Säikkyyteen törmätään usein uusissa paikoissa ja kamalien puupinojen luona! Harvoin kumminkaan pukittelee, hyppii pystyy tai sinkoilee. Esteillä innostuu välillä vähän turhankin paljon mutta samalla on vielä hieman epävarma ainakin toisinaan.



Tällä hetkellä pyrimme saamaan kaikki perusasiat kunnolla haltuun ennen kun treenaamme mitään uutta ja olen siis itse opettanut Nitrolle kaiken mikä liittyy ratsastukseen. Kehitystä on jo näkynyt paljon mutta edessä on vielä enemmän kehitettävää. Ollaan hieman harjoiteltu pohkeenväistöäkin joka sujuu jo kohtalaisen hyvin mutta tällä hetkellä keskittyminen kohdistuu aika paljon ravin työstämiseen ja erityisesti laukkaan. Este-ennätys juuri nyt on 80cm, korkeempaa tuolla pohjalla ei viitsi hypätä eikä hyppytyyli ja tasapainokaan oo vielä niin kehittynyt, joten turha kiirehtiä.

Historiaa:
Kaikki tää on alkanut kesällä 2010 tuttumme luona jossa Nitro tälläkin hetkellä asustaa. Ex-ravurin tausta löytyy mutta montaa starttia Nitrolla ei olla ajettu. Tämän takia pääsinkin sillä ratsastaa vaikka meno oli aika alkeista.. Seuraavana kesänä (2011) olin vähän kehittyneempi ja se kesä on ikimuistoinen. Ensimmäinen kerta kun Nitro tuli mökillemme muutamaksi viikoksi, voi että sitä ilon määrää. Siitä tää kaikki on sitten kunnolla lähteny, kaikki lomat meni mökillä Nitron luona kunnes keväällä 2012 mulle ilmotettiin Nitron olleen myynnissä. Voi että se oli kamalaa aikaa ku luulin menettäväni sen, kaikki kumminkin muuttui 23.03.2012 kun iskä ilmoitti hepan olevan mun oma. Onnellisuus kohosi sekunnissa huippuu! Nyt ollaanki kehitytty paljon eteenpäi ja saatu luottamus kuntoon. Enää pitäis saada hepsu Helsinkiin!

12 kommenttia:

  1. Ihana heppa sulla. Tosi kiva ku voit mennä sil tollee maastoesteit<3<3

    VastaaPoista
  2. HOXHOX!!

    Ihana heppa toi Nitro, mutta mulla olis kysyttävää tästä blogista. Toivottavasti jaksat/voit vastata. Eli jos osaat selittää et miten saat noi "Heidi" "nitro" "Etusivu" tohon, koska ite en keksi sitä. Olisi ihanaa jos vastaisit. Voit vastata minulle vaikka sähköpostilla~~>tyynelove99@gmail.com
    Tai vaikka tässä kommentissa. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihih :) ja tietenkin, vastaan nyt tässä! Elikkä meet sun blogin "ulkoasu" kohtaan, josta valitset "lisää gadget" ja sieltä etsit kohdan "sivut". Ja eikun nimeämään sivuja, voit myös valita haluutko ne tohon ylös vai sivulle :) Toivottavasti ymmärsit!

      Poista
    2. Juu kiitos tosi paljon :) Ymmärsin hyvin. Olen muuten nähnyt sua muutamia kertoja tallilla, kun itse ratsastan Ph:ssa lauantaisin. Ratsastat tosi hyvin :)

      Poista
    3. Hienoa :) ja kiitos paljon!

      Poista
  3. Sori vielä jos kysyn, mutta vaikutat niin kivalta ja auttavaiselta että jos saan kysyä vielä yhtä asiaa. Että miten muokkaat noi sun videot ja millä?

    Kiitos taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitäää :) siis en tiiiä käsitinkö kysymyksesi iha oikein mutta siis leikkailen ja yhdistelen niitä Vegasilla.

      Poista
  4. Miks Nitrol ei oo satulaa? O.o Mut kiva blogi!! :)Ja ihana Nitro, te ootte hyvä pari!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos paljon! :) Ja koska Nitro ei ole vielä täällä missä mä asun niin sitä ei niin ahkerasti päästä treenaamaa, niin turha vielä ostaa ja tilata tonne perämettää satula-autoa.

      Poista