keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

49. Pelottava maasto

Heissan! Alkuun tälläsiä tosi söpöjä kuvia musta ja Nitrosta tiistailta. Voin jo varottaa että loputkin postaukset tulee olemaan entistä kuvakkaampia koska mul on aivan sairaasti hyviä kuvia, jotka haluun teillekkin näyttää. Tytsyt ottaa vaa niin siistei kuvii etten kestä <3

Tiistaina (22.7) meillä oli luvassa maasto jonne lähdettiin ilta kuuden maissa. Lähdettiin kiertämään sitä ihan perus maastoreittiä, josta kilometrejä kertyy aika sopivasti. Laitan tälleen vaihteeksi videokoosteen nyt ensiksi ennen sen kummasempia selittelyitä ja kuvia :-) Kielenkäyttö on sitten välillä kaunista joten älkää välittäkö.



Maasto reissu meni kaiken kaikkiaa tosi hyvin! Löydettiin tollane oikein kaunis paikka jossa kulki puro ja Nitrohan tietysti pelkäs sitä haha :D Aurinko paisto paikotellen oikein lämpösesti mutta reitiltä löytyi kanssa ihania varjopätkiä. Nitrokin oli kerrankin kiva ratsastaa vaikka se toisinaan hieman kuumukin liikaa mutta ei se maastossa ainakaan mua haitannu. Käytiin vähän uusilla reiteillä siellä mummon koululla jonne en kyllä enää varmasti mene ton kerran jälkeen.. Tosiaan ensin kuulin siellä ylhäällä kissan äänen jonka jälkeen lintu lähti lentoon. Okei ei siinä vielä mitään niin pelottavaa kunnes tuli se kauhea matala karjasu.. Muistan vielä kun Fanny tokas: "Mikä toi oli?" Mähän siitä sain kauheen paskahalvauksen ja huusin vaa että "No ei vittu kiinnosta nyt äkkii pois!". Mökillä sitten googleteltiin vähän eläinten ääntelyä ja kyllä ne ilveksen ja karhun kanssa mätsäs. Myöhemmin mummokin sitten kertoi että just tuolla koulun lähellä asuvat on puhuneet että sinne metsään on tullut karhu eikä niitä oikein oo uskottu kun tuolla niin harvoin karhuja nähdään. Oltiin vielä vitsailtu että onneks jos johonkin eläimeen törmätään se on varmaan se hirvi kun ei karhuja täällä oo.. Musta tuntuu etten enää ikinä uskalla ratsastaa tuolla :D Olen silti sitä mieltä että maasto oli kaikin puolin onnistunu ja jäi hyvä fiilis kun Nitrokin oli pitkästä aikaan niin mukava ratsastaa!

Tää on iha sika siisti kun toho vieree tuli tollane sateenkaari homma!

perjantai 25. heinäkuuta 2014

48. Juoksutusta ja veneilyä

Heissan! Anteeksi tästä pienestä hiljasuudesta, yksinkertasesti meillä ei vain riittänyt aika postailuun. Tänään (perjantaina) tytöt lähti takaisin Helsinkiin joten nyt kun olen täällä yksi niin aikaa kyllä riittää joten saan postattua viime päiviltä :-)


Mutta hei nyt jatketaan kirjottelua maanantaista, jolloin jatkettiin melko samaan malliin kuin sunnuntaina jos Nitro vaikka ois ollut hieman kuuntelevaisemmalla tuulella. Heti alkukäyntien jälkeen totesin että okei ei se oo yhtää sen parempi ehkä jopa kamalampi.. Great, näinhän sen piti mennä sillon ku mulla vihdoin ois hyvät kuvaajat. Koitin saada jotain tuntumaa käynnissä ja ravissa mutta melko nopeasti totesin että tänään tästä ei vain tule mitään. Myös ötököitä riitti ihan kiitettävästi joiden takia niin mulla kuin hevosella palo niihinkin hermo. Oltiin suunniteltu että otettais lopussa vähä laukkaa liinassa mutta päädyttiin sitten juoksuttamaan heppa ratsastuksen sijaa kokonaa.


Päädyttiin juoksuttamaan Nitro laitumella kun siellä oli siihen sopiva alue, parempi pohja ja aidattu alue. Heppa muistutti kyl niin aikapommia että mielummi tuolla kun aitaamattomalla alueella.. :D


Oikea laukka nous pieninä pätkinä alkuvaikeuksien jälkeen melko hyvin, ilman että mun piti juosta ton pussijuoksutusraipan kanssa perässä :D Pikku hiljaa eteenpäin näissä asioissa mennää vaa!





Haha käytiin illalla vielä parin tunnin souturetkellä :D Otettiin parit kuvat saaressaki josta pois pääsy oli astetta hankalempaa koska kivet..

tiistai 22. heinäkuuta 2014

47. Rottakopla koossa taas


Heissan! Sunnuntai iltapäivällä käytiin hakemassa Wilma ja Fanny Kuopion juna-asemalta tänne mun seuraksi, joten nyt vihdoin ja viimein saan tehtyä kunnon postauksen. Tytöt on täällä perjantaihin asti eli saan nyt useammalta päivältä monipuolista kunnon materiaalia jes! En oo ihan varma kyllä miten nää postaukset tulee, ehkä pienelle viiveellä koska ei välttämättä jakseta koko aikaa tässä tietokoneen äärellä lagata :D Nytkin kello on jo puol kaks kun tätä kootaan..

 
Mutta mennnään itse toissapäiväseen (sunnuntain) ratsastukseen, joka meni melko vauhdikkaissa merkeissä. Sää oli aika kuuma vaikka jätettiikin ratsastus vasta iltaan mutta silti ötököitäkin riitti ihan kivasti kiusaamaan meitä.. Alkuverkassa Nitro ei oikein tahtonut kuunnella ja sähläs minkä kerkes, joten keskityin saamaan sitä vain rauhoittumaan ja kuuntelemaan apuja. Pikku hiljaa erityisesti ravissa tuli oikein kivojakin pätkiä, heppa tuntu mieluisalta ratsastaa ja selässäkin pystyi istumaan ilman suurempia ongelmia aina jonkun aikaan.


Yhtäkkiä Nitro alkoi käymään ylikieroksilla ja kuumu aivan törkeesti joten päätettiin tehä vaa simppeleitä juttuja (siirtymisiä, pysähdyksiä, voltteja). Tyttöjen mielestä siirtymiset oli hyviä alussa ja lopussa, josta oon täysin samaa mieltä kun taas keskivaiheilla ne oli hätäisiä ja muutenkin melko huonoja. Muutenkin Nitro alko valumaan molemmissa suunnissa siinä tietyssä samassa kohassa ulospäin ja saatiikin siinä aika pitkään tapella jotta saatiin lavat hallintaan. Nitrokin harppo niin saakutin isoja askeleja tollon ravissa että sain tehdä töitä pysyäkseni siellä selässä ja vielä koittaa ratsastaa sitä kunnolla :D Vaikkei nyt ihan huippu fiilikset ratsastuksesta jäänykkään nii kiva silti että lopussa työ palkittiin ja sain Nitron menemään ihan kivasti. Nitro oli kumminkin sen verran energinen vielä ton vähän päälle tunnin ratsastuksen jälkeen, niin otettiin muutamat baanaukset tiellä.

Nitro oikeesti otti ihan hullui askeleita välillä kun se vähä kuumu.. Mun asennot on kyllä jotain niin ihastuttavia mutta ehkä se ei nyt maailmaa kaada ku tuol selässä ei oikeesti ollu mitenkään kovin helppoo istua :D


Laatu nyt ei oo ihan parhaimassa päästä kun unohin tehä muutaman jutun mutta ehkä te kestätte sen! Vannon mul oli paljon videoita mut silti sain tost koosteest noi lyhyen haha :D