Eka päivä ku oli aika kylmä, pakkasta oli nimittäi -12°C ja pieni tuuliki oli kiusana. Alkuun tein kaikki normi rutiinit ja meinasin jäätyä! Ajattelin siinä sitten laittaa ton fleece loimen ainaki alkuun, vaikka Nitro ois ilman sitä pärjännykki tolla sen talvikarvalla. Mut mul ei ollu mitää ratsastushousujen alla ni loimi sai kunnian lämmittää mun jalkojaki.
Kävelin jälleen pitkän aikaa pitkin ohijn jonka jälkee alotin käynnissä työstämisen. Alkuun paljon pysähtymisiä ja peruutuksia, jälleen pyrin saamaan hevosen pysymään suorana koko tuon ajan. Välissä leikittelin myös asetuksilla ja Nippels asettui jo paljon paremmin kun edellisenä päivänä. Nitro pysyi myös melko suorana tossa pysähtymis ja peruuttamis hommelissa, vaikka alussa peruutuksissa se lähti luisumaan oikealle. Sitten käveltii muutaman kerran tien päästä toiseen pitkin ohjin jonka jälkeen vähä väistöjä. Vasemmalle väistöt suju huomattavasti paremmin ku oikealle, mikä on kyllä ymmärrettävää. Väistöjä tehdessä sai tehä paljo pidätteitä koska vauhti alko kiihtymään eikä ristiaskeleita tullut. Lukuisten harjoitteluiden jälkee ne alko sujumaan edes vähän paremmin. Vihdoin iskä tuliki kaupasta ja alko videoimaan joten otin ravia. Tein muutamia siirtymisiä mutta lähinnä ravailin vaan päästä toiseen. Nitro yritti taas pelleillä ja siirtyä aina käyntiin iskän kuvatessa joten en halunnu keskittyä kun saamaan sen kulkemaan mun haluamaan suuntaa pyydettävällä vauhdilla. Sitten lopettelinkin ja koska olin ratsastanut loimi päällä, Nitro ei ollut hikinen joten sai jatkaa tarhassa syömistä :)
Videolla näätte kuinka heikosti väistössä tulee ristiaskeleita, vähän jäi harmittaa että olin saanu sen ennen iskän tuloa väistättää kohtuu hyvin. No oma vika ku en jättäny niitä sikseen vaan halusin saada videolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti